07.07.2021

Suurten rahtialusten on päästävä myös Saimaan latvavesille

Saimaan järvialueen tavaraliikenteen kilpailukyky on paranemassa merkittävästi, kun Saimaan kanavan sulkujen pidentäminen ja kanavan vedenpinnan nosto valmistuvat kesään 2024 mennessä. Lähes sata miljoonaa euroa maksavan rakennusurakan jälkeen nykyistä suuremmat alukset voivat liikkua kanavalla. Maksimilasti kasvaa nykyisestä 2500 tonnista 3000 tonniin. Aluskoon kasvamisen myötä myös päästöt pienenevät.
 –Saimaan kanavan vedenpinnan nosto ei ole hyödynnettävissä Varkauden Taipaleen pohjoispuolisilla Unnukan ja Kallaveden altaiden syväväylillä. Vedenpinnan nostosta eivät hyödy Varkaudessa Kosulanniemen, Kuopiossa Kumpusaaren ja Mondi Powerfluten sekä Siilinjärvellä Yaran ja Sibelco Nordicin satamat. Yaran laivaliikenne on yksi merkittävimmistä Saimaan kanavan käyttäjistä, esityksessä muistutetaan.
 Esityksen allekirjoittajien joukossa ovat muun muassa Yaran, Mondi Powerfluten ja Stora Enson tehtaanjohtajat. Mondi kertoi viime viikolla investoivansa 125 miljoonaa euroa Sorsasalossa sijaitsevaan kartonkitehtaaseensa.
Taipaleen kanavan ja Siilinjärven Kuuslahden väliltä ei ole olemassa kattavia ja ajantasaisia tietoja mahdollisista toimenpiteistä ja niiden kustannuksista.

Pohjois-Savon liitto