Jouluterveiset Kukkakauppa Pelakuusta, Päiviönsaaresta

Tim Ruusunen on yrityksen toimitusjohtaja. Tim vastaa hautauspalvelusta sekä kivimyynnistä ja Helin vastuulla on hautakivien kaiverrus sekä entisöinti. Heli tekee kaiverrustyötä perheen kotona Jäppilässä, jossa parikunnalla on kiviverstas. Floristi sekä kukkakauppa-alan puutarhuri Sonja Käck vastaa kukkakaupan toiminnasta.

Ruususen mukaan Sonjan sitomat hääkimput, surusidonnat sekä juhla-asetelmat ovat kauniita, yksilöllisiä jokaisen asiakkaan toiveiden mukaan sekä ammattitaidolla tehtyjä. Niiden myynti onkin ollut noususuuntainen. Asetelmia voi katsella ja tilata myös Facebookista ja e-kukan, www.pelakuu.ekukka.fi, verkkomyyntisivuilta.

–Teemme jonkin verran myös viherhuoltoa julkisiin tiloihin ja yrityksille niin sisällä kuin ulkonakin, Ruusunen kertoo.

Liiketoiminta laajeni
kukkakaupan ostolla

–Muutimme noin kaksi vuotta sitten näihin entisiin pankin tiloihin Päiviösaareen. Helmen Kivi ja Ruukin Hautauspalvelu teki aluksi yhteistyötä Kukkakauppa Pelakuun kanssa. Yhteistyön seurauksena Pelakuu muutti Könönpellosta samoihin liiketiloihin ja loppujen lopuksi päädyimme ostamaan kukkakaupan. Kaupan myötä yrityksemme palvelukokonaisuus täydentyi ja tukee samalla muuta toimintaamme, Ruusunen toteaa.  

Tim Ruususella on yli 25 vuoden kokemus hautakivien sekä hautaustoimiston puolelta. Ruukin Hautauspalvelua yrittäjäpariskunta on vetänyt kaksi vuotta, viisi vuotta Helmen Kiveä ja reilun vuoden Kukkakauppa Pelakuuta. Sonja on työskennellyt Pelakuussa edellisten omistajien aikana yli viiden vuoden ajan.

Kukkakaupan puolella työskentelee tällä hetkellä kolme ulkopuolista työntekijää. Sonjan lisäksi kukkia myy ja sitoo Tiia Immonen sekä harjoittelija Titta Hämäläinen.

–Joulusesongin aikaan työllistämme muutaman kiireapulaisen lisää, Ruusunen täsmentää.

Perinteinen
joulupuoti

Kukkakaupan perinteisen joulupuodin avajaiset ovat jo kymmenennen kerran 9.-10. joulukuuta. Joulupuoti on avoinna aina jouluaattoon asti. Kukkakaupan perusti Könönpeltoon vuonna 1972 Anelma Vasko, joten kukkakaupalla on pitkät perinteet.

Tim Ruusunen kertoo, että joulupukki vierailee molempina päivinä ja yhteistyössä Cafe Piirakkapajan kanssa tarjotaan joulupuuroa. Luvassa on myös arpajaiset, jossa palkintona on muun muassa jouluinen kukkakori, kukkalahjakortti sekä maistuva joulukori.

–Myymme jouluna paljon kukkaistutuksia ja leikkokukkakimppuja. Kukat pakataan kukkakaupassa sään vaatimalla tavalla eli ne kestävät kuljetuksen kovassakin pakkasessa.

Viime vuosina asiakkaat ovat alkaneet haluta enemmän erikoisuuksia perinteisten joulukukkien rinnalle.

–Amaryllis on pitänyt pintansa vuodesta toiseen suosittuna joulukukkana. Jouluruusut, mehitähdet, koristekaalikimput, orkideat kasvattavat suosiotaan ja melkein joka jouluksi tulee jotain uutuutta. Myös joulun värimaailma on laajentunut, perinteinen joulunpunainen ei enää ole ainoa vaihtoehto, pohtii Sonja yhdessä muun kukkakaupan henkilökunnan kanssa.  

–Joulupuodistamme löytyy myös lahjatavaraa, joulukortteja sekä kynttilöitä ja lyhtyjä haudoille, kertoo Ruusunen kauppansa valikoimasta.

Joulu voi olla myös
luopumisen aikaa

Ruukin Hautauspalvelu on täyden palvelun hautaustoimisto ja saavutettavissa läpi vuorokauden.

–Meillä on yksinoikeus Honkasen arkkumallistoon Varkaudessa. Liikkeellämme on esillä laaja valikoima arkkuja sekä uurnia.

Tim Ruusunen suunnittelee hautakiven kuunnellen omaisia.

–Käytössänne on veloitukseton hautakivien suunnittelupalvelu. Perinteisten hautakivien lisäksi on mahdollista suunnitella hautakivi luonnonkivestä. Usein luonnonkivellä on ollut vainajalle jokin merkitys. Eikä luonnonkivivaihtoehto toteutettuna ole sen kalliimpi kuin kivivalikoimasta toteutettu hautakivi, Ruusunen toteaa.

–Hautakivikaiverrusten sesonki on kesäaikana, jolloin kaiverretaan ja entisöidään yli 300 hautakiveä. Pystymme työllistämään kesällä kivipuolelle osa-aikaisia työntekijöitä, hän jatkaa vielä laajasta palvelukokonaisuudestaan.

Helmen Kivellä on pysyvästi laaja valikoima hautakiviä esillä nähtävillä Ahlströminkadun myymälässä.  Mallistossa on niin perinteisiä kuin uudemman muotoilunkin mallikiviä.

Teksti ja kuva: Irene Laitinen

Pelakuu.jpg

Floristi Sonja Käck (vas.) ja Tiia Immonen toivottavat asiakkaat tervetulleiksi kukkaostoksille