Hyvää oloa ja luonnonmukaista hoitoa Keskuskonttorilta

 Anne Markkanen kertoo yrityksen toiminnan saaneen alkunsa hänen omista kiputiloistaan, joista hän kärsi joitakin vuosia sitten.

– Ryhdyin etsimään vaihtoehtoja kipulääkkeille. Ensimmäiseksi löysin magneettituotteet. Sain niistä avun ja migreenistäkin pääsin eroon. Pidin aina magneettista silmämaskia päällä kunnes migreenikohtaus oli ohi. Tällä hetkellä käytän pieniä magneettilaastareita niskan alueella. Magneettitossuja pidän koko ajan jaloissani, jopa nukkuessa. Ne poistavat kuonaa ja auttavat verenkiertoon.

Apua kivun
lievitykseen

Markkanen selvitti myös oliko saatavilla laitteita, jotka auttaisivat kivun lievitykseen. Kipuoireiden hoitamiseen löytyikin suomalaisten kehittämä syvämagneettilaite Relain, jolla hän hoiti hyvin tuloksin muun muassa omaa iskiastaan.

Relainin teho perustuu laitteen samanaikaisesti kehittämän paikallisen magneettikentän ja värähtelevän hieronnan yhteisvaikutukseen. Laitteella voi hoitaa syvälläkin kehossa olevia kohtia ja elvyttää verenkiertoa sekä aineenvaihduntaa. Relain-hoidolla on myös selkeästi rentouttava vaikutus. Hoitotulokset ovat yksilöllisiä, mutta lyhytkin hoito Relainilla on kokemuksien mukaan voinut poistaa ongelmat jopa kokonaan ja pysyvästi. Kroonisiksi muuttuneet kivut ja jännitystilat ovat saattaneet poistua silloinkin, kun mikään muu hoitomuoto ei ole tehonnut.

–Ja tämä on siitä kätevä laite, että hoidon voi antaa vaatteet päällä. Esimerkiksi selkä- ja niska-hartiakäsittelyn voi tehdä joko vaihtoehtoisesti niin, että asiakas istuu tuolilla tai on vatsallaan hoitopöydällä, Markkanen tarkentaa.

Jalkojen hoitoa

Kipujelpiltä löytyy myös elektromagneettinen jalkojenhoitolaite, jolla saa apua muun muassa jalkojen paleluun, verenkiertohäiriöihin, kipuihin ja turvotuksiin tai jos jalat esimerkiksi kramppaavat herkästi. Laitteeseen voidaan halutessa laittaa myös infrapunalämpö päälle. Jalkojenhoitolaite yhdistää elektromagneettiset impulssit ja perinteisen kiinalaisen lääketieteen akupistehoidon.

Kuonanpoistolaiteessa jalat upotetaan suolaveteen. Laitteen teho perustuu jalkojen kautta virtaavan lymfanestekierron puhdistamiseen elektrolyysin avulla. Hoidon jälkeen eritystä tapahtuu eniten virtsan, mutta myös ihon ja suoliston kautta.

Kokemus tullut
testauksista

–Olen testannut kaikki käytössäni olevat laitteet ja tuotteet itse. Ystävien ja tuttavien huomatessa kohentuneen oloni, hekin halusivat testata niitä. Monet kivuista kärsivät henkilöt ovatkin usein kokeilleet kipujen lievittämiseen erilaisia kipulääkkeitä, joista ei ole ollut vastaavaa apua. Haluan työni kautta auttaa ja rohkaista ihmisiä kokeilemaan hoitojani ja tuotteitani ja näin parantamaan myös omaa elämänlaatuaan, Markkanen toteaa.

Aluksi Markkanen teki hoitoja kotonaan ja jonkin aikaa Navitaksessa. Tänä keväänä hänelle tarjottiin mahdollisuutta muuttaa yritys Keskuskonttorille. Kipujelppi onkin toiminut uusissa tiloissa toukokuusta lähtien.

Hoitoja ja
neuvontaa

–Järjestän asiakkaille hemmotteluhetkiä kasvo- ja jalkahoidon sekä käsikuorinnan merkeissä. Osa tilaisuuksista on myös maksuttomia, esimerkiksi jos joku haluaa kutsua muutaman ystävänsä joko kotiinsa tai tänne Kipujelppiin.

Markkanen järjestää myös painonhallintailtoja.

–Eli ohjaan elämäntapamuutokseen. Asiakas saa paketin, jossa ovat kaikki tarvittavat ravintolisät, ruoka- ja liikuntaohjeet. Vaihtoehtoja löytyy muun muassa sellaisille henkilöille, jotka syystä tai toisesta eivät liiku juuri lainkaan tai sitten aktiivisesti liikkuville, Markkanen kertoo.

Anne Markkasen tekemät hoidot ovat vaihtoehtohoitoja.

–Näitä tuotteita sekä laitteita voi ostaa kuka tahansa vaikka kotiinsa. Minulla on tällä hetkellä asiakkaina diabeetikkoja sekä niska-, hartia-, selkä- ja jalkavaivoista kärsiviä. Tietysti hoitoja voi ottaa ihan vaikka rentoutukseen. Kokeilemaan kannattaa tulla testihoitopäivinä, jolloin annan laitehoitoja 10 minuuttia kerrallaan. Magneettiset hoitoni eivät sovi henkilöille, joilla on sähköinen laite kehossa, esimerkiksi sydämentahdistin ja henkilöille, joilla ovat syöpähoidot kesken tai hoidettava on raskaana.

Tuotetoimittajien kanssa Markkanen järjestää myös teemapäiviä ja paikallisten hyvinvointiyrittäjien kanssa myyjäisiä.

–Erilaisia teemoja olisinkin halukas kehittämään tulevaisuudessa, Markkanen sanoo ja toivottaa asiakkaat tervetulleiksi Kipujelppiin.

Kipujelpin Facebook- tai kotisivuita löytyy lisätietoa yrityksestä.

Teksti ja kuva: Irene Laitinen

Kipujelppi.jpg

Niska-hartiakäsittelyä Relainilla.