Jousiammuntaharrastus virkistää, vetreyttää ja tuo mielenrauhaa

Vastoin yleistä luuloa, jousiammunta on tekniikka- eikä voimalaji. Tärkein käytettävä lihas ei suinkaan ole hauis vaan selkälihas. Jousiammuntaa harrastavan henkiset ominaisuudet ovat lisäksi usein fyysisiä raameja tärkeämpiä. Tämä tarkkuutta ja keskittymistä vaativa laji onkin yhä enemmän kehon sekä mielen yhteistyötä ja hallintaa. Jousiammunta on taitolaji, jossa riittää haastetta monella tasolla.

Talvisaikaan jousiammuntaa harrastetaan sisätiloissa, kesän koittaessa suunnataan ulos kentälle tai maastoon sinne merkitylle radalle.

Jousiammunta
sopii kaikille

Jousiammunta sopii erittäin hyvin aivan kaikille ikään katsomatta. Lasten ja aikuisten harjoittelu onnistuu esimerkiksi mainiosti myös samoissakin tiloissa. Ja mikä parasta, aktiivisen harjoittelun myötä taidot kasvavat aivan kaikilla.

–Hyvä ikä aloittaa jousiammunta on noin kymmenen vuotiaana. Lapsi malttaa jo keskittyä kunnolla ja hänellä on riittävästi voimaa jousen jänittämiseen. Menneenä keväänä seuraamme on hankittu uusia harjoittelujousia, jotka soveltuvat nimenomaan lapsille ja nuorille, kertoo lajin uskollinen harrastaja Joni Hottinen Varkauden Jousiampujista.

Nuori ikä ei siis ole esteenä Varkauden Jousiampujat ry:ssä. Jousiammunta on urheilulaji, jonka harrastamisen voi aloittaa myös aikuisiällä. Seuran vanhin ampuja on tällä hetkellä 72-vuotias.

–Laji on siitä hyvä, että se sopii myös paraurheilijoille, Hottinen vinkkaa.

Jousiammunnan perusvarusteisiin kuuluvat jousi, nuolet ja nuoliviini sekä ampujalle rannesuoja ja sormiläppä. Perusharrastajan varusteet saa jo reilulla sadalla eurolla, kilpa-ampujan varusteet puolestaan maksavat noin 500-1500 euroa.

Lajin vaatimat vakuutukset tulevat liiton kautta harrastajan liityttyä Suomen Jousiampujain Liittoon (SJAL).

–Vaikka tällä hetkellä meillä ei virallisia valmentajia olekaan, tietoa ja taitoa seurassamme on siitä huolimatta runsaasti. Pyrimme jakamaan tietotaitoa mahdollisimman paljon eteenpäin. Tämän lisäksi valmentajakurssilta valmistuu yksi henkilö jo noin kahden viikon päästä, Hottinen toteaa.

Nuolet viuhuvat
ympäri vuoden

Varkaudessa on hyvät mahdollisuudet harrastaa jousiammuntaa.

–Kesäkaudella seuran harjoituspaikka on Lehtoniemessä, joka on jäsentemme käytössä kaikkina viikonpäivinä ympäri vuorokauden, Hottinen mainitsee.

Talvikaudella seurassa voi harjoitella Varkauden Liikuntatalon juoksusuoralla viikonloppuisin lauantaisin ja sunnuntaisin aina aamupäi-vien aikaan.

–Olemme viime talvena pitäneet yhden jousiammunnan alkeiskurssin ja suunnitteilla on pitää kurssi myös tulevanakin talvena, Hottinen kertoo.

–Pidämme seuran jäsenille myös kuukausikilpailuja, jotka ovat hyvää harjoitusta tuleviin kansallisiin kisoihin, hän jatkaa.
Tällä hetkellä Varkauden Jousiampujat ry:llä ei ole omia tiloja. Mikäli seura saisi tulevaisuudessa omat tilat, olisi siellä mahdollista järjestää ohjattuja tunteja muun muassa junioreille.

–Tiloissa voisi myös pitää lajiesittelyjä sekä leikkimielisiä kilpailuja yrityksille, kouluille tai vaikkapa synttäriporukoille, Hottinen visioi.

Kohti kansallista
kilpailua

Jousiammunta on harrastus, jossa voi halutessaan edetä myös kilpailutasolle saakka. Kaikki jousiammunnasta kiinnostuneet pääsevät seuraamaan Varkauden Liikuntatalolle lajin 9. joulukuuta järjestettäviä kansallisia kilpailuja Theft City Shoot 2017 -mittelössä. Kilpailun järjestää Varkauden Jousiampujat ry.

Ensimmäistä kertaa Varkaudessa järjestettävän kilpailun maksimiosallistujamäärä on kuusikymmentä ampujaa. Theft City Shoot 2017 -kilpailu on avoin kaikille Suomen Jousiampujain Liiton lisenssin maksaneille. Mitään erillisiä kriteereitä kilpailuun ei ole, mukaan siis mahtuu kuusikymmentä ensimmäiseksi ilmoittautunutta.

–Päätös kisojen järjestämisestä Varkaudessa syntyi, kun Kuopion seura Puijon Jousi ilmoitti etteivät he pidä kilpailua nyt talvella. He kysyivät meiltä, haluaisimmeko me järjestää kilpailun. Ja mehän halusimme, Hottinen kertoo arvellen myös, ettei Varkauden Jousiampujat ry olisi tullut hakeneeksi liitolta kyseistä kilpailua ilman Kuopiosta ja muista seuroista tulleita neuvoja ja apuja.

Theft City Shoot 2017 -kilpailussa on omat luokat tähtäin-, talja-, vaisto- ja pitkäjouselle. Kyseiset luokat on jaettu eri sarjoihin ampujan iän mukaan.

–Juniori-sarja on 11-20 -vuotiaille, yleinen sarja 21-49-vuotiaille ja seniorit kisaavat 50-vuotiaista ylöspäin, Hottinen valaisee.

Varkauden jousiammuntaseuralla on hyviä sijoituksia sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla järjestetyistä kilpailuista. 

–Seuran menestynein sekä pitkäaikaisin kilpailija on Timo Juutilainen saavutuksinaan muun muassa EM-kultaa, Hottinen kertoo. 

Viime talven parhaat sijoitukset Varkauden Jousiampujissa olivat junioritason SM-kilpailuiden ykkönen Henna Hokkanen (Tytöt 17, Talja). SM-kultaa senioripuolelta sai puolestaan Marja Vahtera (Naiset 70, Vaisto).

Edellisistä isoista kisoista
jo vuosikymmeniä

Suurempia kilpailuja jousiammunnan merkeissä ei ole Varkaudessa pitkiin aikoihin järjestetty.

–Viimeisimmät isot Varkaudessa järjestetyt jousiammuntakilpailut olivat vuoden 1969 Kisapuiston kentällä pidetyt SM-kilpailut, Hottinen tietää.

Nyt järjestettävän jousiammuntakilpailun suurimmat haasteet liittynevät nykytekniikan toimivuuteen.

–Koska ajanotto ja tuloslaskenta hoituu nykyisin tietokoneilla, ei tarvitse suurtakaan ongelmaa, kun ampujille tulee turhia odotteluja kilpailun aikana, Hottinen mainitsee toivoen tulevien kisojen sujuvan ongelmitta.

Varkauden jousiampujista suurin osa on mukana järjestämässä nyt joulukuussa koittavia kilpailuja Varkauden Liikuntatalolla. Hottisen mukaan kyseisten kisojen edustus on omasta seurasta tällä kertaa kolmesta neljään ampujaa.

–Lisäksi toiveissa on, että ensi vuonna päästäisiin kisaamaan Theft City Shoot 2018 -kisoissa, Hottinen haaveilee.

Teksti: Anne Korhonen, kuva: Kuva: Jesse-Pekka Paatsola

Jousiampujat.jpg

Vas. Timo Laitinen, Jari Immonen ja Joni Hottinen Lehtoniemen harjoituspaikalla.