Pappilan pihamaa kunnostuu entiseen loistoonsa

Pitkän koivukujan päässä seisoo keltainen suuri pappilarakennus, jonka kuistin pieliä koristavat huumaavaan tuoksuiset valkoiset syreenit. Rakennuksen etualalla seisovat iäkkäät vaahterat ja sisääntulon reunalla lämpimän kevään varhain aukaisemat keltaiset liljat. Edustalla sijaitsee myös Sylvi Kekkosen muistomerkki. Hänen isänsä Kauno Uino työskenteli talossa apupappina. Perhe neljän lapsensa kanssa asuivat Iso-Pappilan tupasessa, joka on sittemmin purettu. Tytär Sylvi Uino, myöhemmin Kekkonen, syntyi täällä.

Pihamaalla vastaan astelevat tilan pehtoori Jussi Jäppinen ja Pieksämäen Iso-Pappilan tukiyhdistyksen puheenjohtaja Ilkka Seppä. Kasvilavojen parissa työskentelee puutarhasuunnittelija Marjo Kemppainen. Jäppisen mukaan Sylvi Kekkosen muistomerkistä on haluttu tehdä kaunis paikka levähtää. Pieksämäen kaupungin 1980-luvulla pystyttämän marmorisen muistokiven vierelle on istutettu sinivalkoisia kukkia ja punainen pelargonia. Tunnetun kulttuuripersoonan viimeinen leposija sijaitsee Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä ja se on hänen omasta toiveestaan vaatimaton.

–Ruusut ovat Sylvi Kekkosen lapsena kuolleen siskon Martan haudalta, joka sijaitsee Siilin hautausmaalla Pieksämäellä, Jäppinen kertoo.

Kulttuuripersoonan
muisto elää luonnossa
ja rakennuksissa

Sylvi Kekkonen oli aikansa arvostetuimpia kulttuurihenkilöitä. Hän toimi kirjailijana ja kulttuurin tukijana. Sepän mukaan luonteeltaan Sylvi Kekkonen oli älykäs, aikaansaava, mutta vaatimaton. Hän oli hyvin kiinnostunut luonnosta ja sen kasveista

–Kuvaavaa on, että hänestä on maalattu vain yksi teos, joka on presidentin linnassa. Suomen ainoa muistokivi on Pieksämäellä. Haluamme vaalia hänen muistoaan Kulttuuripappila Sylvissä. Tällä hänen muistonsa elää, hän kuvailee.

Osa muiston vaalimista ovat aforismitaulut, jotka kiertävät puutarhan hiekkapolun mukana. Sylvi Kekkosen kirjoittamat mietelauseet sopivat hienosti luonnon helmassa luettaviksi. Ne herättävät ajatuksia sekä antavat eväitä kotimatkalle. Syksyisin Pieksämäellä Kulttuuripappila Sylvissä järjestetään hänen nimeään kantava Sylvi Symposiumi - kirjallisuustapahtuma.

Reilut 10 vuotta sitten pappila oli Pieksämäen vajaalla käytöllä olevien rakennusten listalla ja vanhaa arvorakennusta uhkasi kylmilleen jättäminen. Pitkään Seutuopiston kuvataidekoulun eri-ikäisten lasten käytössä ollut rakennus haluttiin pitää yhä kaikkien käytössä. Seppä kertoo, että Pieksämäen Iso-Pappilan tukiyhdistys sai alkunsa 2005, jotta pappilan käyttöä saataisiin kasvatettua.

–Seutuopisto käyttää tiloja talvisin ja tukiyhdistys järjestää toimintaa kesäisin. Nyt pappilan ovet ovat suljettuina vain jouluna ja uutena vuotena, Ilkka Seppä iloitsee.

Puisto rakentuu
eläväksi kohtaamispaikaksi

Arvokkaan kulttuuripuiston parissa työskentelevät Jäppinen ja Kemppainen kertovat, että yli 440 -vuotta vanhasta pihapiiristä ei ole jäänyt juuri dokumentteja tai valokuvia jälkipolville. Arkistoja on tutkittu myös Pieksämäen seurakunnalla, jonka maihin pappila on aikoinaan kuulunut. Puutarhan rakentamiseen puutarhurit ovat ostaneet perinteisiä kotimaisia kasvintaimia taimistolta, saaneet lahjoituksia sekä lisänneet kasveja vanhoista pihan taimista siirtämällä tai jakamalla. Jäppinen kertoo, että linnut ja oravat ovat levittäneet siemeniä tontille, mikä näkyy villeinä taimina ympäri metsänreunaa.

–Maasta voi lisäksi nousta vanhoja kasveja, kun sääolot ovat otolliset, Jäppinen tietää.

Kesällä 2016 alkaneissa muutostöissä puisto on raivattu arvoiseensa kuntoon. Apuna on tarvittu kaivinkoneita ja paljon lapiotöitä. Pelkästään yksi villiintynyt pihlaja-angervo täytti pappilan päädystä kolmen aarin kokoisen alueen. Maata vaihtamalla tilalle on luotu nurmikenttä ja istutettu 1950-1960-luvun perinnekasveja. Lähistölle on tasoitettu hiekka-alue kuusikulmaista paviljonkia varten, joka palvelee jatkossa tapahtumissa.

Perinteisten kotimaisten puutarhakasvien joukosta puistoa koristavat ruusut, perennat ja erilaiset puut sekä pensaat. Suurista pihajasmikkeesta ja sirotuomipihlajasta on jaettu taimia uudelle kasvupaikalle. Kaikkialla nurmialueilla kukkii valkoisesta vaaleanpunaiseen väritykseltään oleva pieni pellis. Kasvi kukkii aina uudelleen muutaman päivän päästä ruohonleikkuusta.

Vanhojen puiden joukossa seisoo mahtava makedonianmänty, jonka ikä lähentelee 100 vuotta. Alueella kasvaa myös hurmevaahtera, joka tunnetaan myös tummanpunaisesta väristään verivaahterana. Hurmevaahteraa on käytetty vanhojen rakennusten pihoilla, muun muassa Muuruvedellä. Alueelle lapiotiin viime elokuussa myös Suomi100 -kuusi, joka on Siperian pihta.

Vanhoja rakenteita on nostettu esiin monella tavalla. Pappilan takapihalla sijaitseva liuskekivikäytävä löytyi osittain maan alta ja se nostettiin kokonaan ylös ja entisöitiin. Kaunita liuskekiviä on löytynyt tontilta myös lisää. Pappilan tontin rajalla sijaitsee vanha kiviaita, jonka luona kasvaa hedelmäpuita. Jäppinen kertoo, että tavoitteena on laajentaa alueen raivaamista pikkuhiljaa.

Pappilan antimista
riittää jaettavaa

Pappilan pihamaalla voi paitsi ihailla sen kauneutta, mutta myös maistaa. Perinteisten suomalaisten omenapuulajikkeiden lisäksi kasvamassa on viinimarjalajikkeita. Rakennuksen nurkalla omenoita kasvattavat valkea kuulas, huvitus, sokeri miron ja vanha punakaneli, joka tekee voimakkaita ja hyvänmakuisia hedelmiä.

Uusimpana metsän reunassa ovat yrtit ja vihannekset, jotka kasvavat läheisen päiväkodin aidasta ylijääneistä laudoista rekennetuissa viljelylaatikoissa. Jäppisen mukaan syötäviä kasveja on tavoitteena lisätä pikkuhiljaa. Puutarhan satoa päästiin nauttimaan ensi kerran viime kesänä, kun pappilan väki osallistui Satoisa syksy -syksymarkkinoille. Jäppinen on tehnyt marjoja ja omenoita hilloiksi sekä mehuksi. Yrtit kuivataan pusseihin myyntiin.

–Tarkoituksena on, että ihmiset voivat tulla tänne ja istua penkille syömään marjoja pensaasta. Viljelylaatikoihin jätämme tilaa lasten istutuskokeiluille.

Kesäisin Kulttuuripappila Sylvissä on taidenäyttely, ullakkomuseo kahvio sekä vintage-vitriini. Sen pihamaalla kortteeriaan pitävät paikalliset ja vierailevat kesäteatterit. Kulttuuripappila Sylvin virallinen avajaispäivä oli 15. kesäkuuta ja 17. kesäkuuta puisto saa nimekseen Sylvi Kekkosen puisto klo 13 alkavassa nimijuhlassa. Nimeämisjuhlassa ovat mukana puiston kummi kirjailija Sirpa Kähkönen, Riitta Ailonen UKK-museosta Tamminiemestä ja Ella Pyhältö Suomen Lausujain Liitosta.

–Haluaisimme, että Kulttuuripappila Sylvi olisi kaikkien yhteinen mummola, nyt kun Nukkekotikin on remontissa, Seppä summaa.

Teksti ja kuvat: Riika Paukkonen

pappila.jpg

Kulttuuripappila Sylvi on rakennettu vuonna 1804. Rakennuksen edustalla näkyy osa kunnostetusta liuskekivikäytävästä.

aforismitaulu.jpg

Hiekkatien varrelle on pystytetty Sylvi Kekkosen aforismeja, jotka vaihtuvat ajoittain.