Markku Pölösen elokuva jälleenrakennusvuosista koskettaa

1950-luvun Pohjois-Karjalassa elettiin monin tavoin vastaavissa oloissa, kuin jälleenrakennusvuosien Suomessa. Markku Pölönen syntyi vuonna 1957 maalaistaloon ja hänen perheessään maatalous sekä omavaraisuus oli tärkeässä roolissa. Tarpeen tullen peltoa raivattiin lisää. Kerran Pölönen sai olla seuraamassa parin hehtaarin kokoisen metsän polttamista. Pienen pojan silmiin piirtyi muisto palavasta aukeasta, jonka kuuma ilma väreili taianomaisesti. Vuosikymmeniä myöhemmin sama kuva piirtyy valkokankaalle. Oma maa -elokuvan Anni ja Veikko tanssivat keskellä savuavaa peltoa, jonka he ovat yhdessä omin käsin raivanneet.

Sota-ajan jälkeisistä vuosista ja jälleenraivauksesta kertova elokuva oli jalostunut Pölösen mielessä vuosia. Alunperin hän käsikirjoitti aiheesta 12-osaisen tv-sarjan, mutta sen julkaisemiseen ei televisiotuotantoyhtiöiltä löytynyt tahtoa. Kaikkiaan hän kuvailee elokuvan teon prosessia kahdeksan vuoden mittaiseksi. Käsikirjoituksen osalta mukaan tuli loppuvaiheessa Antti Heikkilä sekä dramaturgi Paula Vesala.

Vastaanotto elokuvalle on ollut innostunut ja esimerkiksi ohjaajan kiertueella Savon Kinojen elokuvateattereissa kaikki salit ovat olleet täysiä. Pölönen vieraili elokuvateatteri Maximin Hopeatähti -näytöksessä 1. marraskuuta, jolloin kaikki kolme salia olivat loppuunmyytyjä.

–Minulla on olo kuin olisin ajanut ruokavankkureilla nälkäisten eteen, Pölönen naurahtaa.

Taidokkaat näyttelijät tuovat
valkokankaalle suuria tunteita

Oma maa tuo kotimaisen elokuvan saralla esille tuoreita kasvoja. Pölönen on tyytyväinen, että tuottaja uskoi hänen näkemykseen näyttelijävalinnoissa. Hänen mukaan elokuvan uskottavuuden vuoksi oli tärkeää että valitut näyttelijät ovat elokuvassa suurelle yleisölle vielä tuntemattomia.

–Näyttelijävalinnat olivat minulle periaattellinen kysymys. Eteenkin pohjois-karjalassa toteutetuissa kuvauksissa eivät tv-viihteestä tutut ihmiset toimisi. Osa elokuvan näyttelijöistä ei ole koskaan ollut kameran edessä.

Elokuvan voimakasta naista esittävä Oona Airola on nähty aiemmin Hymyilevä mies -elokuvassa.

–Oona on varmaan Suomen ainoa näyttelijä, joka pystyi tekemään Annin roolin ja tekemään yhteistyötä hevosen kanssa siinä laajuudessa kun elokuvassa nähdään.

Pitkän uran elokuvan, teatterin ja opettamisen parissa tehneenä Pölösellä oli verkostoja joista näyttelijöitä etsiä. Päähenkilö Annin siskoa Hilkkaa esittää Helmi Linnosmaa, jonka näyttelijänlahjat kiinnittivät Pölösen huomion jo koulun harjoitustyötä tehdessä. Elokuvan miespääroolia esittävä Konsta Laakso puolestaan löytyi, kun Pölönen seurasi hänen työskentelyään Roomeo ja Juulia -näytelmässä. Annin pariksi ohjaajalla oli haussa mies, jonka valovoima ei hiipuisi voimakkaan naisen rinnalla.
–Seurasin Konstan esiintymistä videolta ja oivalsin, että hän on ihan filmitähden näköinen ja osaa vielä näytelläkin hyvin, Pölönen muistelee.

Aidontuntuiset miljööt ja maisemat
rakentuivat pitkän työn tuloksena

Elokuvan maisemat ovat ylistystä suomalaiselle luonnolle. Valtavat vehreät metsät ja siniset vesistöt näyttävät parhaat puolensa eri vuodenaikoina. Katsoja näkee kuinka kansa nousee kalastaen, peltoja viljellen ja metsää hoitaen. Suurin osa maisemakuvauksista on toteutettu Pohjois-Karjalassa. Pölösen mukaan kuvauspaikkojen löytymisessä oli onnea mukana, sillä vaatimukset olivat isot. Päähenkilöille Veikolle ja Annille piti luoda uskottava metsän keskellä sijaitseva kylmä tila, joka muotoutuu elokuvan aikana heidän kodikseen. Omat haasteensa toivat elokuvakoneiston vaatimukset, kuten kunnollisen autotien saaminen perille.
–Ajelimme veneellä satoja kilometrejä vesistöjä pitkin etsien rantaa, joka vastaisi käsikirjoitusta. Kuvauspaikalla piti olla hiljaista, eikä lähellä saanut sijaita kesämökkejä. Lopulta hankalimmaksi osoittautui löytää ranta, jolle paistaisi ilta-aurinko, hän kertoo nauraen.

Pölönen kertoo ohjauksen ja käsikirjoituksen lisäksi tärkeimmäksi työkseen elokuvan ajankuvan toteutumisen seurannan. Hän kertoo, että yksityiskohdat ovat tärkeitä, mutta myöntää että aina jotain pientä unohtuu elokuvaan. Muun muassa vanhoja pistorasioita poistettiin jälkikäteen digitaalisesti. Yksi esimerkki on suomenhevosen käyttö useassa kohtauksessa. Liinu hevosen rooliin valikoitui kiteeläinen tempperamenttinen Onnen usva.

–Olin sitä mieltä, että Liinun roolissa ei voi olla mikään laiskanpulskea hevonen. Liinu on ollut sodassa, eikä sitä voisi näytellä mikään kovin rauhallinen hevonen.

Vuosi vaihtuu mielenkiintoisten
ohjaustöiden parissa

Pölösellä olisi ammennettavaa Suomesta ja sen tarinoista vielä moneen elokuvaan. Kirjailija Veikko Huovisen hänelle jättämä perintö on tuottanut jo miltei valmiin tuotannon Siintävät vuoret -teoksesta, vain rahoitus on jäänyt järjestymättä. Oma maa -elokuvan roolihahmoista ohjaaja nostaa esiin naapurin Vertin, jonka karjalainen roolihahmo olisi kehittelemisen arvoinen vaikka spinn off -sarjaksi. Hän toivoo, että joku toteuttaisi hänen käsikirjoituksensa vielä televisiosarjaksi. Pölönen muistuttaa, että saksalainen maailmansodan jälkeisiin vuosiin sijoittuva ”Tannbach, vartioitu kylä” -tv-sarja niitti kansainvälistäkin mainetta. Toisaalta tuotantoyhtiö voi esittää jatkoa elokuvalle.

–Se on kaksipiippuinen juttu, Pölönen pohtii.

Loppuvuoden ajan Pölösen pitää kiireisenä Figaron häät -ooppera, joka on hänen kolmas oopperaohjaus. Figaron häät sai ensi-iltansa Joensuussa tammikuussa 2019. Pölönen tunnustaa elokuvan saralla hyödyntävänsä tiettyjä elokuvakliseitä ja pitävänsä melodraamasta, myös Oma maa elokuvassa.

–Oopperassa pidän siitä, että siinä ei tunteissa tarvitse pihistellä.

Elokuvateatteri Maximin penkillä istuva Pölönen on silminnähden tyytyväinen. Viimeisimmästä elokuvaohjauksesta on kulunut kymmenen vuotta. Vuosien aikana ohjaajan itsetuntemus on parantunut, eikä hän enää hätäile turhia tai välitä muiden mielipiteistä. Työskentelytapaansa hän kertoo kehittäneensä siten, ettei enää haali kaikkia asioita itselleen vaan luottaa ne ammattilaisten käsiin. Pölönen kuvailee hyvänolon tunnetta, joka on vallanut hänet elokuvan valmistuttua.

–Tunne on ylittänyt kaikki ahdistukset, joita tässä iässä koetaan. Se tunne on jatkunut aina näihin päiviin saakka.

Teksti ja kuva: Riika Paukkonen

savonkinot.jpg

Ohjaaja Markku Pölönen (vas.) vieraili Elokuvateatteri Maximin näytöksessä. Kuvassa lisäksi Keijo ja Päivi Jalkanen elokuvateatteri Maximista.