Taide-elämyksiä Maximissa

Varkauden elokuvateatteri Maximin valkokankaalla nähdään syystalven aikana kolme unohtumatonta taide-elämystä. Ohjelmistossa ovat oopperakonsertti, ooppera sekä baletti. Kutakin teosta esitetään kahdesti, tiistaina illalla ja keskiviikkona päivällä.

Ensimmäisenä nähdään syyskuussa A Riveder le Stelle -oopperakonsertti. Joulukuussa 2020 nauhoitetussa konsertissa kuullaan upeimpia aarioita oopperan supertähtien esittämänä. Milanon Teatro alla Scalan lavalle nousevat muun muassa Ludovic Tézier, Elina Garanča, Vittorio Grigolo, Juan Diego Flórez sekä Plácido Domingo, jotka esittävät kappaleita niin Turandotista, Rigolettosta, Wertheristä kuin Toscastakin – ja monesta muusta. A Riveder le Stellen ohjauksesta vastaa David Livermore ja kapellimestarina on Riccardo Chailly.

Lokakuun lopulla ilahduttaa Shakespearen näytelmään pohjautuva Otello-ooppera. Giuseppe Verdin säveltämä teos on jylhä ja dramaattinen tarina Otellosta ja hänen vaimostaan Desdemonasta, joiden suurta rakkautta uhkaa juonitteleva ja paholaismainen Jago. Seuraa petos, mustasukkaisuus – ja suuri inhimillinen tragedia. Firenzen Maggio Musicale Fiorentino -festivaaleilla taltioidun oopperan tähtinä ovat Fabio Sartori, Marina Rebeka, Luca Salsi, Riccardo della Sciucca, Francesco Pittari, Alessio Cacciamani, Francesco Milanese ja Caterina Piva. Ooppera on laulettu italiaksi ja tekstitetty suomeksi.

Joulukuussa nähdään toivottuna uusintana Lumikuningatar-baletti, joka pohjautuu H.C. Andersenin klassikkosatuun. Kaunis ja kimalteleva teos on Scottish Ballet’n tuotantoa ja se tanssitaan Nikolai Rimsky-Korsakovin lumoavien sävelten ja Christopher Hampsonin koreografian tahtiin. Baletin tähtinä ovat Constance Devernay, Bethany Kingsley-Garner, Andrew Peasgood, Kayla-Maree Tarantolo ja Christopher Harrison.

Esitykset:
A Riveder le Stelle ti 21.9. klo 18.30 ja ke 22.9. klo 13.00.
Otello ti 26.10. klo 18.30 ja ke 27.10. klo 13.00.
Lumikuningatar ti 14.12. klo 18.30 ja ke 15.12. klo 13.00.
Muutokset ovat mahdollisia.

Stelle.jpg

A Riveder le Stelle -oopperakonsertti nähdään syyskuussa.