Varkauden Teatterissa maailman ensimmäinen Rokkia ja rautalankaa 2.0

Loimme pikkujoulufiiliksen nostattajan - sukat pyörii jaloissa teatterisalissa.

Teatteri goes 50’s & 60’s. Varkauden Teatterin housebändissä soittavat ja laulavat teatterimme näyttelijät vahvistettuna muutamalla musikaalisella henkilöllä omasta talostamme.

Konsertin ohjelmisto nojaa osittain vappuaattona 2022 toteutettuun esitykseen, jolle ei alun perin suunniteltu jatkoa. Suuren positiivisen palautemäärän innoittamana teatteri päätti jalostaa kokonaisuudesta vain teatterisalissa esitettävän, pikkujouluisemman version. Rokkia ja rautalankaa 2.0 saa syksyllä 2022 vain 12 esitystä. Ensi-ilta on 4.11. klo 19 ja viimeinen veto on perjantaina 16.12.2022.

Musiikillisesti kappaleet ovat 50- ja 60 -luvun hittejä Suomesta ja maailmalta. Konsertissa kuullaan mm. kappaleet La Bamba, Pääsi rinnaillein painuu, Mrs. Robinson ja Rockin’ Around the Christmas Tree. Bändissä soittavat ja laulavat Jussi Immonen, Jani Jeulonen, Jukka-Pekka Löhönen, Pietari Pentikäinen, Mimmi Rantala, Sami Ruutiainen, Tiina Ruutiainen, Markku Ryytty, Saara Saastamoinen ja Ville-Veikko Valtanen.

Teatterin housebändin kapellimestari on Sami Ruutiainen. Artistit on puvustanut Sari Kirjavainen ja lavastus sekä videot ovat Ville-Veikko Valtasen käsialaa. Kampaukset ja maskeeraukset ovat Miia Immosen. Valoista vastaa Marko Etelärinne ja äänistä Jussi Heiskanen. Tarpeiston on valmistanut Mirja Ryytty.
Esityksen kesto on 1 tunti 50 minuuttia sisältäen 20 minuutin väliajan.

Varkauden Teatteri

Rokkia.jpg

Edessä Jussi Immonen, Saara Saastamoinen ja Pietari Pentikäinen. Takana Ville-Veikko Valtanen, Tiina Ruutiainen, Jani Jeulonen, Sami Ruutiainen, Miia Immonen, Markku Ryytty ja Jukka-Pekka Löhönen. Kuva Sampo Luukkainen/Kuwaamo.