Tahatonta julmuutta Lasisessa eläintarhassa

Tennessee Williams on yksi tunnetuimmista ja esitetyimmistä 1900-luvun yhdysvaltalaisista näytelmäkirjailijoista. Läpimurron kuuluisuuteen hän teki näytelmällä Lasinen eläintarha, joka nyt avaa Varkauden Teatterin 110-vuotisjuhlavuoden. Näytelmä on klassinen tarina ihmisen ikuisesta kaipuusta onneen ja vapauteen.

Ohjaaja Tuomo Aitta toteaa näytelmän sisältävän antiikin draaman aineksia.

–Jos näytelmää kutsuu klassikoksi, sen on mielellään oltava ajaton. Eli sen on käsiteltävä jotain ihmisenä olemisen olennaista ongelmaa, joka ei koskaan tule lopullisesti ratkeamaan ja raukeamaan.

–Teksti yllätti ajankohtaisuudellaan. Rakkaus, vapaudenkaipuu ja toisista riippuvaisuus ovat ajattomia teemoja. Lisäksi taustalla oleva sodan varjo ja taloudellinen ahdinko ovat valitettavan tuttuja tänäkin päivänä. Uskon, että tätä näytelmää esitetään vielä kahden sadan vuoden päästäkin, Aitta mietti ennen lähestyvää ensi-iltaa.

–Henkilöt ovat taidokkaasti rakennetuin sitein sidotut toisiinsa. Ja aivan kuten vanhimmissa antiikin näytelmissä, he yrittävät itse kukin jollain tapaa muuttaa kohtaloaan, vapautua jostain. Jos tuon niin sanotun ihmisen kohtalon muodostavat ennen kaikkea ne olosuhteet, joihin kukin sattuu syntymään ja ihmisen luonne, niin voiko näiden asioiden yläpuolelle nousta? Tämä näytelmä ei perustu yksinkertaistettuun hyvän ja pahan vastakkainasetteluun, vaan olosuhteiden synnyttämään tahattomaan julmuuteen, joka hämmästyttävällä tavalla muistuttaa oikeata elämää.

Näytelmän keskiössä on Wingfieldin perhe, jossa pyritään selviytymään seuraavasta vuokrasta ja saavuttamaan vaatimattomien opintojen tai sivutöiden avulla edes astetta parempi taloudellinen asema. Kun ajat ovat kovat, olisi keskityttävä olennaiseen ja lopetettava haaveilu mahdottomasta.

Nuoruutensa loistonpäivistä voimansa ammentava Amanda-äiti ei saa kahta, omissa unelmissaan sitkeästi elävää aikuista lastaan, sitoutumaan arjen selviytymiskamppailuun.

–Amandan rooli on todella hieno klassinen naisrooli. Amanda on innokas, elämänhaluinen, elämänvoimaa ja rakkautta pursuava nainen. Tavoitteissaan hän on aggressiivinen, jopa hieman silmitön, äidin roolissa nähtävä Katariina Lohiniva pohtii.

Perheen tyttären Lauran roolissa nähdään Saara Saastamoinen.

–Laura on hyvin herkkä suhteessaan ulkomaailmaan. Hänen elämänsä sisällöksi riittää lasieläinkokoelma. Elämän pistäessä pyörät pyörimään, hän onkin yhtäkkiä kovan paikan edessä, Saastamoinen kuvailee.

Pietari Pentikäinen esittää perheen kirjailijan urasta haaveilevaa poikaa Tomia.

–Tom on jumissa kotona ja haluaisi lähteä. Vaikka hän on perheen pääasiallinen tulonlähde, hän ei pysty ottamaan vastuuta. Tom ei ole julma, mutta hän joutuu olemaan säälimätön.

–On hienoa päästä tekemään draamaa. Totesin jo ensimmäisissä lukuharjoituksissa, että nyt on kyseessä läpeensä fiksu teksti, Pentikäinen kertoo.

Ville-Veikko Valtanen esittää Tomin työkaveri Jimiä, joka saapuu vierailemaan perheen luona. Wingfieldit suuntaavatkin kaikki voimavaransa Jimin vierailun onnistumiseen.

–Jimin roolihahmo on hyvin empaattinen henkilö. Hän on odottamaton vieras, jolla on odottamaton vaikutus, Valtanen vihjaa.

Kun Laura elämänsä ensimmäistä kertaa tanssii maksamattoman sähkölaskun pimentämässä huoneessa yhdessä Jimin kanssa, tuntuvat kaikki elämän rajattomat mahdollisuudet ja ihmeet olevan läsnä. Tästä haaveiden ja todellisuuden ikuisesta ristiriidasta klassikkonäytelmä ammentaa ajattoman voimansa.

Puvustaja Sari Kirjavainen ja tarpeistosta vastaava Mirja Ryytty kertovat tämänkertaisen projektin olleen haastavan ja suuritöisen, mutta samalla hyvin mielenkiintoisen. Ryytty esimerkiksi opetteli yrityksen ja erehdyksen kautta tekemään sokerilasia, josta valmisti näytelmässä tarvittavaa esineistöä.

Wingfieldit.jpg

Wingfieldin perheeseen kuuluvat vas. Laura (Saara Saastamoinen), Amanda (Katariina Lohiniva) ja Tom (Pietari Pentikäinen). Kuva: Sampo Luukkainen/Kuwaamo.